Onko teitä pakotettu lapsena syömään tai ainakin maistamaan kaikkea? Mä jouduin aina syömään kaiken. Välillä mökötin ruokapöydässä tunteja kun en suostunut syömään. Aika usein kaikkiruokainen pikkuveli pelasti ja söi multa kaiken kun vanhemmat eivät nähneet. Jotenkin tosta tuputtamisesta ja muusta on jäänyt jonkinlaiset traumat. Pelkkä maistaminen olis ollut ok, mutta kun lautanen oli täynnä kukkakaalia meinas jo oksennus tulla pelkästä hajusta ja kaikki oli tietenkin pakko syödä. Tiedän että vanhempani tarkoittivat hyvää mutta he eivät ikinä antaneet periksi vaikka oksensit ja itkit ruuan syömisen välissä. En aio omia lapsia pakottaa syömään näin radikaalisti mutta pidän huolta että kaikkea maistetaan ja kokeillaan. Itse aloin lapsena olemaan tosi nirso mitä edelleenkin olen. Uusien ruokien maistaminen oli hirveetä koska kaikki oli pakko aina syödä mitä lautaselle laitettiin. Olen oikeestaan niin nirso että on helpompi kertoa mitä syön kuin mitä en syö.
Lapsena söimme perus kotiruokaa. Äitini ei syö lihaa joten meiltä puuttui ruokapöydästä karjalanpaistit, uunimakkarat ja pihvit. En ole ikinä eläissäni syönyt esimerkiksi pippuri- tai lehtipihviä. Söimme aamupalan, koulussa lounaan, välipalan kotona koulun jälkeen, illemmalla päivällisen ja illalla iltapalan. Söimme siis noin viisi kertaa päivässä. Tietenkin välillä tuli poikkeuksia jolloin välipala jäi välistä. Me ei usein herkuteltu tai tehty jälkiruokia. Saatiin herkkuja jos oltiin lähdössä johonkin reissuun koulun tai kavereiden kanssa.
Pikku hiljaa meidän perheessä alkoi näkymään sipsejä. Äiti hullaantui niihin ja usein meillä oli monia pusseja me ei kuitenkaan saatu niitä syödä. Meille ei ostettu herkkuja, mutta saimme ostaa omalla rahalla niitä jos halusimme. Muistan kuinka rakastin tuolloin ranskanpastilleja ja kävin niitä Siwasta ostamassa laatikollisen. Usein myös vaihdeltii ja jaettiin veljien kanssa karkkeja jotta kaikki sai mahdollisimman paljon erilaisia.
Mun ollessa ylä-asteella en ollut ikinä syönyt pizzaa. En pakaste pizzaa, oma tekemää tai pizzerian. Ensimmäisen pizzan söin Koti pizzassa ja ihastuin siihen oitis. Usein käytiin syömässä kavereiden kanssa pizzan puoliksi Tampereella shoppailun yhteydessä. Emme käyneet usein grillillä perheeni kanssa ja jos kävimme söimme aina annokset puoliksi. Ekan kerran elämässäni kun tilasin kokonaisen annoksen itselleni tuntui se jotenkin niin hassulle ja uskomattomalle et onko tää kaikki tosiaan mulle, eikö tätä pidä jakaa toisen ihmisen kanssa.
Ruokailutottumukset alkoi muuttua epäterveelliseksi teini-iässä kun tajusin että hei voin mennä pizzalle kavereiden kanssa ja ostaa herkkuja koska nyt mulla on enemmän rahaa. Olen ollut töissä jo ala-asteella mutta ylä-asteella aloitin työt kaupassa koulun ohella. Rahaa oli enemmän koska eihän sitä mennyt mihinkään "pakolliseen" kotona asuessa. Herkut joita kotona näki harvoin alkoi kiinnostamaan. Vihdoin oli rahaa ja mahdollisuus ostaa jotain muutakin kun muutamalla eurolla suklaalevyn jota jyrsi viikon ennen kuin oli rahaa uuteen. Aloin maistelemaan kaikkea erilaisia karkkeja, keksejä ja sipsejä. Jotenkin se oli niin ihanaa kun se oli ennen niin kiellettyä. Herkuista huolimatta pysyin normi painoisena koska harrastin ja liikuin paljon.
Vanhempien luota muutin suoraan koulun asuntolaan. Koulu tarjosi aamupalan,lounaan ja päivällisen. Todella harvoin tuli kokattua itselleen mitään. Aloin korvaamaan herkuilla päivällistä ja huomasinkin usein syöväni herkkuja siihen että mulla on tylsää. Käsi kävi suulla koko ajan vaan siksi ettei ollut mitään muuta tekemistä. Aloin myös tunnesyömään suruun ja ahdistukseen. Huomasin painon nousevan pikku hiljaa vaikka ala-asteelta asti olen ollut sitä mieltä että olen pyöreä omena mutta painon nousun tajuaminen oli hirveää ja söin lisää. Laihdutin muutamassa vaiheessa, mutta tuntui että lihaksia tuli enemmän kuin kiloja lähti. Teini-iässä se oli hirveää enhän mä halunnu lihaksia vaan kiloja pois.
Aloin seurustelemaan epävarmana ensimmäisen kunnon poikaystäväni kanssa. Meidän suhde kesti pari vuotta ja sinä aikana meidän lemppari tekemiseksi muotoutui syöminen. Ruuanlaitto ei ollut niin kivaa mutta syöminen kyllä. Harmikseni olen huomannut nykyisessä suhteessa olevan sama juttu. Jos teemme jotain spesiaalia siihen kuuluu jollain tavalla syöminen. Aloin työskentelemään ruokalassa ja tilausravintolassa. Ruuan laitto tuli lähemmäksi sydäntä ja aloin oppimaan tosissaan kokkaamista. En joutunut kotona ikinä tekemään ruokaa joten en osannut yhtään mitään tehdä. Paino pysyi tuolloin samoissa luvuissa kunnes muutin yksin vuokra-asuntooni ja aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa. En syytä miestäni tai ketään muuta kuin itseäni siittä miksi syön epäterveellisesti. Tuolloin aloin kiinnostumaan leivonnasta tosissani ja aluksi mässäsin omia leivonnaisia. Nykyään todella todella harvoin edes maistan omia leivonnaisia. Teen koemaistoja silloin kun leivonnaiset ovat menossa muille ihmisille kun itselleni tai koitan uutta reseptiä.
Vuoden lopussa tulee kaksi vuotta täyteen kun en ole syönyt leikkeleitä. Leivän päältä on löytynyt vain kasviksia, kalaa ja kananmunaa. Ennen rakastin kalkkunaa karjalanpiirakan ja leivän päällä. Tykkäsin myös meetvurstista ja maksamakkarasta. En ikinä olisi uskonut että pystyn näin kauan olemaan ilman lihaa leivän päällä, mutta nyt mulla ei ole aikomustakaan syödä niitä. Etenkin kun kauppoihin on tullut vegaanisia korvikkeita esimerkiksi meetvursteille. Päätös leikkeleiden lopettamisesta tapahtui niin että tajusin kuinka paljon me mieheni kanssa syödään niitä. Aloin miettimään että jos edes pystyn leikkeleet lopettamaan se on jo pieni askel vähentämään lihan käyttööni. Kanaa olen rakastanut aina. Se oli pienestä asti mun lempparia. Nyt en edes muista koska olisin syönyt kanaa. Ainoa lihatuote mitä syön oikeestaan on jauheliha. Korvaan paljon jauhelihaa soijalla, mutta jauhelihan syömisestä en tunne sitä etovaa oloa.
Oikeastaan syön suhteellisen terveellisesti mutta vain kerran tai kaksi päivässä joka tarkoittaa sitä että nälkä iskee ja on helppo ruveta popsimaan pieniä epäterveellisiä ruokia. Annokset mitä syön muutaman kerran päivässä eivät ole isoja. En koita yhdellä annoksella korvata kaikkia päivän annoksia. Osaan siis syödä maltilla. Paino on pysynyt aika samoissa luvuissa. Pelko lihomisesta on silti kova. Suunnitelmissa olisi alkaa syömään nyt kunnolla viisi kertaa päivässä. Kuitenkin se määrä tuntuu niin isolle tämän kerran tai pari kertaa päivässä syömisen jälkeen. Etenkin aamupalan syöminen tuottaa tuskaa kun aamuisin ei meinaa mikään maistua. Ootteko te opetellu syömään aamupalaa? Kertokaa myös omista ruokailutottumuksistanne niitä olisi kiva kuulla! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti