maanantai 16. lokakuuta 2017

Tonnikalapasteija

Innoistun kiireen lomassa pitkästä aikaa tekemään jotain erilaista iltapalaksi. Sanon sitä itse tonnikalapasteijaksi. Ostin ensimmäistä kertaa ikinä Lidlistä lehtitaikinaa joka oli rullalla ja rullan avattuaan taikina oli melkein pellin kokoinen. Oli kylllä nopea tehdä valmiiksi kaulitusta taikinasta.



Tonnikalapasteija
Raaka-aineet

1,5 dl riisiä
puolikas liemikuutio
noin puoli purkkia tonnikalaa
lehtitaikinaa (Lidlin taikinaa oli noin 275g)
kananmuna

Valmistus 
  • Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen
  • Keitä riisi pakkauksen ohjeiden mukaan ja lisää sekaan liemikuutio. 
  • Valuta tonnikalasta öljy
  • Kun riisi on valmis lisää sekaan puolikas kananmuna ja sekoita (voit käyttää loppua kananmunaa myöhemmin voiteluun)
  • Lisää riisin sekaan myös tonnikala. Jos olet tottunut käyttämään suolaa tai se ei maistu miltään lisää suolaa.
  • Minulla taikina oli valmiiksi kaulittu jos kuitenkin käytät muuta taikinaa kauli se noin ½ cm vahvuiseksi
  • Levitä täyte pohjataikinan päälle puoleen väliin asti.
  • Käännä toinen puoli täytteen päälle kanneksi.
  • Lopuksi painele haarukalla taikinan saumat kiinni ja pistele haarukalla pintaan reikiä.
  • Voitele munalla ja paista noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on sopivan värinen






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti