Oma paino on pahin piru

Olen ollut suhteellisen normipainoinen mutta kuitenkin vähän pyöreä koko nuoruuteni vaikka kuvittelin itseni todella todella lihavaksi. En vain tajunnut totuutta silloin.  Olen aina miettinyt lapsesta asti että olen tosi iso ja lihava ja tykkään ruuasta enemmän kuin muut kaverit. Häpeä omasta kropasta on ollut suuri ja estänyt tekemästä monia asioita. Nyt painan enemmän kuin koskaan ja se on fakta.

Ylipaino on tuonut mulle paljon stressiä ja erilaisia pelkoja. En ole uskaltanut mennä benji hyppäämään koska pelkään että minulle sanotaan että olen liian painava ja pelkään että huvipuistolaitteissa turvakaaret eivät mene kiinni ja minulle sanotaan etten pääse laitteeseen koska olen liian iso. Joka kerta ennen lentämistä mietin meneekö lentokoneen turvavyö kiinni vai joudunko pyytämään jatkopalaa. Olen aina pelännyt että joudun sanomaan oman painoni ääneen tai että joku tietäisi kuinka paljon painan. Nyt olen koittanut avoimesti puhua paino asioista ystävien kanssa ja tavallaan painon sanominen ääneen on tehnyt asiasta jotenkin todellisemman.

Olen harrastanut ja liikkunut nuorena aika paljon. Urheilu harrastukset eivät ole kuitenkaan tuntuneet mukavilta aina koska olen vain ajatellut että kaikki kattoo "mitä toi lihava tääl tekee". Tanssiessa mut laitettiin aina takariviin.  Ajattelin automaattisesti että mut laitettiin taakse tanssimaan ettei mua näy yleisölle. Taitoluistelu piireissä ihailtiin laihuutta ja naisellisuutta. Pelkäsin koska minulle sanotaan että olet liian lihava luistelijaksi. Harrastin kauan istepuolustuslajia mutta kun laji alkoi mennä siihen suuntaan että alettiin tarkkailemaan painoa ja pituutta kisoja varten. Pitkän harkinnan jälkeen lopetin rakkaan harrastuksen. En ollut valmis julkaisemaan painoani treeneissä ja lehdissä.

Halusin kovasti ylä-asteen jälkeen opiskelemaan hoitajaksi. En hakenut edes kouluun koska mielsin hoitajien olevan hoikkia jotka omaavat terveelliset elämäntavat ja urheilevat. Toinen unelmani oli hierojan ammatti. Läheiseni olisi ollut valmis maksamaan kouluni mutta taas tuli ylipaino ja mielikuvat mieleen joka esti mua unelmien tavoittelussa. Olen osannut tehdä itselleni painosta pirun joka vaikuttaa kaikkeen. Ajattelen sellaisia asioita mitä ehkä muut eivät edes ajattele.

Mieluisten vaatteiden ettiminen on joskus hankalaa etenkin jos ei ole suurta budjettia ostella vaatteita. Hassua että kuvittelin jo ala-asteella ettei mulle löydy vaatteita. Ylä-asteella kävin shoppailemassa kavereiden kanssa mitään vaatteita kuitenkaa ostamatta. Äiti oli saanu mun päähän sellaisen idean ettei yksikään vaate normaali kaupasta mahdu mun päälle joten en ikinä edes kokeillut mitään. Hassua koska olin tuolloin S-M kokoinen. En kuitenkaan ikinä kehdannut puhua edes kavereille tästä. Olen jotenkin aina mieltänyt että mulle ei vaan yksinkertaisesti mahdu mitkään vaatteet. Tosi surullista ajatella tätä nyt. Olin aina niin kateellinen kavereille kun he saivat ihania vaatteita ostetella. Itse aina olin mukana makutuomarina. Nykyään löydän suurimman osan vaatteistani kirppikseltä. En ole itseasiassa ikinä käyny isompien tyttöjen vaateliikkeissä. Aion myöhemmin tehdä postauksen missä käsittelen paremmin mun pukeutumista tämän kokoisena.

Ylipaino hävettää mua usein. Pelkään että perhe häpeää mun painoa. Kaikki meidän perheestä on normaali painoisia ja aina kuvissa minä olen se joka vie kuvasta kahden ihmisen paikan. Pelkään usein että kun haen veljiäni heidän kavereiltaan että he joutuvat kuulemaan koostani. En halua että veljeni tai vanhempani joutuvat häpeämään kokoani. Kaupassa häpeän ostaa ei terveellistä ruokaa. Etenkin jos ostan leivontatarvikkeita joihin kuuluu suklaata tai jotakin karkkia. Tuntuu että kaikki kattoo mun ostoksia. Joskus tai oikeastaan aina jos haemme pizzaa käsken miehen hakea koska en kehtaa mennä pizzeriaan. 

Ylipaino on saanut musta ujomman ihmisen. En ole uskaltanut luoda suhteita kaikkiin uusiin ihmisiin siksi koska olen aatellut ettei kukaan halua olla lihavan ihmisen ystävä. Tää on ehdottomasti ollut kaikkein kauhein asia. Ettei uskalla tutustua uusiin ihmisiin oman vartalon takia. Sinkkuna uusien miehien tapaaminen oli vaikeaa ja tyydyin paljon vähempään mitä ehkä olisinkin voinut saada. Kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa se oli mulle iso shokki että joku niin komea halus mut naisekseen. Hän aina nauraa mulle että olisin voinut saada paremman näköisenkin miehen. Välillä baarissa mieheni saa huomiota minua paljon laihemmilta naisilta. Mietin aina että kauheeta kun mun mies joutuu olemaan näin ison ihmisen kanssa vaikka voisi vaihtaa paljon laihempaan. On niin vaikea hyväksyä sitä että joku tykkää musta vaikka multa löytyykin ylimääräisiä kiloja. Poikaystävien vanhempien tapaaminen on ollut myös vaikeaa, koska entisen poikaystäväni äitipuoli aina puhui ystävillee ja minulle että olen b luokan kansalainen koska olen niin lihava. Voi kun hän tietäisi että olen paljon isompi kuin silloin ja paljon onnellisempi. Toivoisin että pääsisin turhasta ajattelusta eroon ja pystyisin rakentamaan itselleni paremman itseluottamuksen.