Millainen olen

Perjantai 13, eikä mitään erikoista tapahtunut. Luonteeltani olen pessimisti. Kerkisin jo tämänkin päivän miettimään valmiiksi mitä voisi mennä pieleen. Yllätykseksi ei oikein mitään edes tapahtunut. Ainoastaan mieheni sai lasia sormeensa jouduin ottamaan sen pois pinseteillä. Pessimistinä on helppo pehmentää tulevia pettymyksiä kun niihin varautuu jo ajoissa. En tiedä miksi, mutta mietin aina vaan kaiken menevän huonosti. Innostun välillä asioista ja hetken kykenen ajatellemaan kaiken menevän hyvin. Sisälläni alkaa soimaan ääni mitä jos kaikki menee jotenkin pieleen ja alan varautumaan oitis pahimpaan. Haluaisin haaveilla ja unelmoida ja elää pilvi linnassa. Musta sellaiseen ei kuitenkaan ole.

Pidän huonot ajatukset itselläni enkä jaa niitä muille. Oikeastaan olenkin iloinen ja puhelias. Rakastan nauramista, läpän heittoa ja hymyjä muiden kasvoilla. Useasti nauran räkätän vatsa kipeänä. Nauramisesta saan niin hyvän fiiliksen ja energiaa! Yksi naurukohtaus voi pelastaa koko päivän.

Olen hyvin utelias. Kyselen aina asioita joista en tiedä, haluan tutustua uusiin asioihin. Olen kiinnostunut läheisteni voinnista ja heidän kuulumisistaan. Suurin osa kavereistani ovat olleet ujoja kunnes jää on murtunut välillämme. Monet ovat sanoneet minun puheliaisuuden helpottavan tutustumista ja ujouden voittamisesta. En kuitenkaan ole porukassa se äänekkäin tyyppi. Osaan olla hiljaa ja kuunnella. Mielestäni osaan hyvin samaistua läheisteni huoliin ja murheisiin. Mietin paljon miltä muista tuntuu ja mitä kaikkea he joutuvat käymään läpi.

Jos saisin päättää en olisi varmaan ikinä kotona. Viihdyn hyvin kodin ulkopuolella ja olen aina valmis lähtemään. Joskus olen lähtenyt matkallekki vain parin päivän varotus ajalla. Rakastan ajella autolla ja ihastella maisemia. Joskus käyn ajelemassa alueella jossa on vanhoja taloja, on kiva miettiä millaisia tarinoita paikoilla on. Ajeleminen ja lenkkeily on mulle tapa jotenkin unohtaa kaikki hetkeksi ja elää vain hetkessä. On monta kaupunkia jossa olen käynyt, mutta enemmän niitä jossa en ole käynyt. Uskomatonta etten ole käynyt Raumalla. Haluan joskus käydä Raumalla ja nähdä ne vanhat kadut ja talot. Vaikka rakastan menemistä, koti on paikka johon haluan nukkumaan ja rentoutumaan. Rakastan kodin sisustamista ja haluan kodin tuntuvan todella kodilta.

Musiikki ja leipominen ovat lähellä sydäntäni. Oikeastaan teininä vihasin kokkaamista ja leipomista yli kaiken. En ikinä joutunut kotona tekemään ruokaa. Kun ylä-asteella tuli kotitalouden tunnit vihasin niitä yli kaiken ja päätin etten ikinä enään halua mitään tälläistä opiskella. Kuinkas ollakkaan. Olen ollut tähän astisessa elämässä muutamassa keittiö alan yrityksessä töissä ja ne ovat olleet parhaita työpaikkoja missä olen ollut ikinä.

En pidä romantiikasta enkä yllätyksistä. Vuosien varrella romantiikka on menettänyt merkityksen elämästäni. Yllätyksistä en tykkää koska niitä ei voi tietää etukäteen :D En näytä tunteitani helposti enkä enää osaa puhua "syvällisiä". En luota ihmisiin tarpeeksi. Olen huomannut että suru muuttuu minulla vihaksi. Silloin en tunne surua, tunnen vain vihaa ja vitutusta suoraan sanoen. Olen ehkä hieman välillä pelästynyt näitä tunteita. Olen koittanut ymmärtää ja miettiä miksi saamatta vastausta. Onko kellään kokemusta tästä?