Toinen kerta psykologilla

Koko maaliskuun alku on mennyt sairastaessa sitkeää flunssaa. Kaikki suunnitelmat olen joutunut perumaan enkä ole viitsinyt tavata paljon kavereita tai sukulaisia etten tartuta heitä. Tää kolme viikkoo on tuntunu aivan älyttömän pitkälle ajalle kun ei ole pystynyt tekemään mitään mitä oli suunnitellut. Tää tosin on jo perinne, että ollaan miehen kanssa yhdessä kipeitä ja aina  alkuvuodesta.Yskää, niistämistä, teetä, lääkkeitä, telkkaria ja huonosti nukuttuja öitä.

Onneksi kuitenkin tervehdyin sen verran, että pystyin menemään psykologille. Ennen lähtöä koin sinne menon jotenkin tosi turhaksi ja aikaa vieväksi. Koin jotenkin etten tarvisi sellaista apua. Puhuimme käynnillä paljon mun itsetunnosta ja luottamuksesta muihin ihmisiin. Kerroin kuinka mun on vaikea ottaa kehuja vastaan ja ajattelen heti että kehut ovat nalvailua. Sellaiset ajatukset on vallannut mun pään etten ole riittävä kellekkään. En edes varmaan itselleni. Erimielisyydet kavereiden kanssa automaattisesti mietin päättyvän siihen että emme halua enään nähdä tai kuulla toisistamme. Naurahdinkin kun kerroin näitä juttuja ja sanoin että oon alkanu dramaattiseksi.

Syy miksi aikoinani varasin ajan psykologille oli työstressi. En ole avannut asiaa täällä, koska aihe on vieläkin niin epämukava ja ahdistava. Tarkoitus olisi kirjoittaa aiheesta tulevaisuudessa. Tajusin viimein millaiset arvet työ muhun jätti. Itsetunto ja luottamus ovat joutuneet tästä kärsimään varmasti eniten. Tästä vaan täytyisi alkaa rakentamaan kaikkea uusiksi pienin askelin. Psykologi ehdotti varaamaan uuden ajan. Silloin käymme enemmän mun persoonallisuutta läpi ja millainen mun historia on. Vaikka aluksi mietin etten tarvi keskustelu apua huomasinkin sen olevan ihan hyväksi. Seuraavasta käynnistä on ihan hyvät fiilikset ja toivon todella tästä olevan apua mulle.